Voi syksy ja ihana melankolia, joka jo 1600-luvulla tunnettiin (historian opiskelijan pakollinen huomio!). Tuo n. 6,66 tunnin kestoinen valoisa aika, joka yleensä tulee todistettua luentosalien ikkunoiden läpi, ei riitä pitämään sisäistä suomijurriani pirteänä. Onko siis mikään ihme että Spotify:sta kajahtavat useammin System of a Downin hevijollotukset kuin kesäisen pirteä Maria Gasolina?
Olen huomannut vuosien saatossa kuinka tiettyinä vuodenaikoina musiikkimakuni muuttuu ja esimerkiksi keväisin hakeudun Anna Järvisen tai Olavi Uusivirran pariin. Mitään jyrkkää rajaa (tyyliin huhtikuun vika päivä Zen Cafe ja toukokuun ekana päivänä vaihtuu John Fruscianteen!) ei tietenkään ole, mutta ilmojen vaihtuessa myös oma soundtrack muotoutuu uudenlaiseksi. Voi toki miettiä johtuuko tämä itse musiikista tai sen tyylistä vai siitä, että liitän tiettynä aikana kuuntelemiini biiseihin sen ajan kokemuksia.
Okei, pakko sanoa et heti kun kirjoitin tuon John Fruscianten nimen niin piti tietenkin heti ettiä joku biisi soimaan taustalle :D
Tänä syksynä (tai talveksihan se taitaa jo kääntyä) olen löytänyt uudestaan yläasteen suosikkini SOAD:in, mutta suosittuja ovat olleet mm. Dido, jonka toiseksi uusimmalta levyltä löysin monta uutta suosikkia, sekä ihan viime päivien perusteella Yann Tiersen. Tiersenin instrumentaalibiisit sopivat hyvin etenkin opiskelumusiikiksi ja olenkin esseiden naputtelun ohella kuunnellut hänen musiikkinsa lisäksi ruotsalaista Detektivbyrånia.
Olen huomannut että viime aikoina olen täällä julkaissut postauksissani lähinnä biisejä, ja useimmiten musiikki tuokin minut tänne. Ehkä jonkinlainen musiikkiblogi olisikin passeli, mutta toisaalta se kuulostaa vähän turhan vakavalta: ihan niin kuin pitäisi julkaista jotain viiltäviä syväanalyysejä ja pohtia syntyjä syviä. Kuuntelen musiikkia todella paljon, joka päivä varmaan useammankin tunnin ajan, ja useimmiten haluaisin jakaa niitä tunteita ja tunnelmia, mitä jokin biisi herättää. Tunteiden auki kirjoittamisen sijasta haluaisin kuitenkin että tunteet välittyvät sen biisin kautta.
Tämän kirjoituksen aikana on julmasti hyväksikäyttäen soitettu seuraavia kappaleita:
http://youtu.be/nwqL-wIIkDI
diippiä John Frusciante -kamaa (mukana myös Josh Klinghoffer, nykyinen RHCP-kitaristi)
http://youtu.be/rlj0Pt19fuA
Yann Tiersenin biisi, laulaja on Dominique A (live-versio Spotify:ssa parempi, laulajan soundi viiltävämpi)
http://youtu.be/XFkzRNyygfk
edellisen videon kautta päädyin sitten tähän :D Radiohead ja Creep. Ah tätä melankoliaa.
lauantai 30. marraskuuta 2013
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Kirjallista sivistymistä
Olen nyt tänä syksynä aloittanut uuden harrastuksen eli lukupiirin. Oikeastaan liityin jo olemassaolevaan kirjallisuuskerhoon eli mistään suuresta kulttuurin palon sytyttämisestä minua ei voi oikein syytää, mutta kuitenkin: on kiva lukea kirjoja ja lähes yhtä kivaa on keskustella niistä kuuman kaakaon ääressä kahvilassa.
Miettiessäni ensi vuoden alkuun jotain mielenkiintoista kirjaa luettavaksi, muistin oman vanhan klassikkohaasteeni jo lähes kolmen vuoden takaa. Silloin olin vielä lukiossa, mutta luettuja klassikoita oli kertynyt jo ihan mukavasti: 5/100 BBC:n listasta sekä 12/100 Keskisuomalaisen listasta. Mutta mikä onkaan tilanne nyt, kun ikää on jo kertynyt sen verran että se ei ole enää oiva tekosyy, jonka taakse piiloutua.
Pikainen tsekkaus tuotti seuraavanlaisen tuloksen: BBC 12/100 ja Keskisuomalainen 18/100. Kolmessa vuodessa olen siis BBC:n listalta jopa seitsemän ja Keskisuomalaisen listalta kuusi kirjaa. Osa on toki samoja - esimerkiksi Tuulen viemää ja Sieppari ruispellossa - mutta olen kuitenkin ihan ylpeä tuloksesta. On myös hauska miettiä missä tilanteissa kirjoja on tullut luettua: esimerkiksi Sieppari ruispellossa -kirjan luin lukiossa englannin kirjaesitelmää varten ja Tuulen viemää tuli luettua monen muun kirjan lisäksi kesätöissä kirkkoesittelijänä. Myös esimerkiksi Jan Guilloun Ondskan on jäänyt mieleen, sillä luin sen viime syksynä yliopistossa ruotsiksi Skönlitteratur-kurssia varten.
Listan tutkailusta oli nytkin hyötyä ja aionkin ehdottaa jatkossa lukupiiriin kirjoja tältä listalta. Esimerkiksi Sylvia Plathin The Bell Jar on jäänyt mieleen jo aiemmin ja päätyi nyt listalleni. Pieni kirjastoreissu olisi kuitenkin ehkä tehokkaampi keino, sillä siellä kirjojen takakannet myyvät ainakin minulle varsin hyvin mielenkiintoisia kirjoja.
Miettiessäni ensi vuoden alkuun jotain mielenkiintoista kirjaa luettavaksi, muistin oman vanhan klassikkohaasteeni jo lähes kolmen vuoden takaa. Silloin olin vielä lukiossa, mutta luettuja klassikoita oli kertynyt jo ihan mukavasti: 5/100 BBC:n listasta sekä 12/100 Keskisuomalaisen listasta. Mutta mikä onkaan tilanne nyt, kun ikää on jo kertynyt sen verran että se ei ole enää oiva tekosyy, jonka taakse piiloutua.
Pikainen tsekkaus tuotti seuraavanlaisen tuloksen: BBC 12/100 ja Keskisuomalainen 18/100. Kolmessa vuodessa olen siis BBC:n listalta jopa seitsemän ja Keskisuomalaisen listalta kuusi kirjaa. Osa on toki samoja - esimerkiksi Tuulen viemää ja Sieppari ruispellossa - mutta olen kuitenkin ihan ylpeä tuloksesta. On myös hauska miettiä missä tilanteissa kirjoja on tullut luettua: esimerkiksi Sieppari ruispellossa -kirjan luin lukiossa englannin kirjaesitelmää varten ja Tuulen viemää tuli luettua monen muun kirjan lisäksi kesätöissä kirkkoesittelijänä. Myös esimerkiksi Jan Guilloun Ondskan on jäänyt mieleen, sillä luin sen viime syksynä yliopistossa ruotsiksi Skönlitteratur-kurssia varten.
Listan tutkailusta oli nytkin hyötyä ja aionkin ehdottaa jatkossa lukupiiriin kirjoja tältä listalta. Esimerkiksi Sylvia Plathin The Bell Jar on jäänyt mieleen jo aiemmin ja päätyi nyt listalleni. Pieni kirjastoreissu olisi kuitenkin ehkä tehokkaampi keino, sillä siellä kirjojen takakannet myyvät ainakin minulle varsin hyvin mielenkiintoisia kirjoja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)