Sunnuntait ovat aina olleet mun suosikkeja, ainakin siitä lähtien kun aloin käymään nuokkarilla ja kirkossa (ai käykö joku oikeesti siellä..? JOO). Sunnuntait ei nimittäin ole yhtään täydellisiä lepopäiviä, ellei puoliunissaan aamutuimaan ole raahautunut jumikseen heräilemään. Etenkin mun kaltaiselle iltakukkujalle ja aamunukkujalle on aika tuskaa nousta ennen kahtatoista, mutta pitää vaan yrittää repiä itsensä ylös. Joskus se onnistuu, joskus ei.
Mutta mun pointti oli se, että sunnuntai on ihan normi päivä, jos sitä ei aloita kunnolla. Sunnuntaijumis on yhtä tärkeä kun aamupalakin. Siltä ei ehkä tunnu just silloin kun herää, mut pian huomaa et ei jaksa!
Niin ja ah, mä täällä katson Sex and the City'n ekaa tuotantokautta, eikä tunnu pienintäkään omatunnon nipistystä, vaikka en ookaan nenä kiinni ruotsin kirjassa. Se on täydellistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti