Mun kissarakkaus lähtee varmaan lapsuudesta. Kun mä olin vielä ihan pikkuinen, oli mun mummilla kissa, jonka nimi oli Killi. Me oltiin suunnilleen saman ikäisiä, todisteena tästä on kuva jossa mä oon jotain 2-3 vuotias ja pikkuinen mustanharmaa kissanpentu sylissä. Se nyytti oli siis Killi, maatiaiskissaneitonen, josta kasvoi kyllä aika jätti lopulta :)
Mä tykkäsin Killistä ihan täysillä ja kiusasin sitä aika paljon, vaikka yritin vain olla kiva sille. Esimerkiksi yhdesti olin laittanut sille korvaan verhopidikkeen (sellainen pihtijutska) ja kissa tottakai oli kauhistunut ihan hirveästi, mutta mun tarkoituksena oli vain laittaa kisulle korvakoru. Onneksi kummallekaan ei jäänyt sen kummempia traumoja kyseistä tapauksesta, joten aina mummollaan tullessa oli heti ekana nähtävä Killi, joka yleensä istuskeli ikkunassa katselemassa kun tultiin autolla pihaan. Se oli muutenkin tosi kovis kissa, pyydysti jäniksenpoikasia vaikka oli niin lihava, että häntäkin näytti normaalia lyhyemmältä.
Mutta sitten kävi köpelösti ja Killi katosi, ilmeisesti joku naapuri oli ampunut sen kun ei tykännyt kissoista :( Mutta tämä versio paljastui mulle vasta tässä pari vuotta sitten, olin tosi pitkään siinä luulossa että kettu oli vienyt sen ja ihan hyvä niin. Onhan se surullista, ainakin noin 7-vuotiaalle eläinrakkaalle pikkutytölle.
Killin jälkeen tuli sitten meillekin omia kissoja, mutta niistä voisin turinoida myöhemmin. Ihanaa muistella niitä kaikkia katteja, harmi vaan että sen aikaiset (omaottamat ja hyvin sormipitoiset) kuvat ovat varmaan jossain muuttolaatikoiden uumenissa :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti