Virtaavia ajatuksia eikä todellakaan niitä parhaita selkäpaloja

Hiljaisuus. Täällä vaan ei täällä. Blogi kuorsaa kuin vanhus nojatuolissaan, mutta Helsinki kuhisee. Elämää ja kiirettään. Samoin on vähän minullakin: aikaa vie opiskelujen mukana raahautuminen sekä typerä ylikuormituskykyni. Kaikki tänne vain joo! Teen minä, ihan varmasti! Ja miten käykään, niin...

Noh, yksi suuri muutos tapahtui kuitenkin tässä vuodessa, sillä sain vihdoin oman kämppäni. Koti, luukku, läävä, oma pesä. Vähän kaikkea sekaisin, mutta pidän silti. Voisi ottaa jopa muutaman kuvatuksen jossain vaiheessa. Ehkä.

Aloitin blogin syksyllä vuonna 2010, jolloin kävin ensimmäistä kertaa kunnolla Helsingissä. Siis ihan sillä tavalla että tallustelin katuja ja yövyin hotellissa, oma sukupiiri kun asustelee lähellä mutta silti niin kaukana, että Helsinki on jäänyt aiemmin etäiseksi. Asustettiin yksi yö Cumulus-hotellissa Kaisaniemessä ja reissusta on jäänyt parhaiten mieleen pöllöleffa, kanariankeltainen yö ja hotellin katon pilvikoristeet. Aika psykedeelinen reissu, pakko sanoa. Helsinki-kuva sen jälkeen oli yhtä hajanainen kuin ennekin ja kaupunki oli outo. Hauskaa että yli kolme vuotta myöhemmin kuljen kyseisen hotellin ohi joka päivä ja se todellakin on arkea.

Helsingin kevät on antanut pieniä tirkistelymahdollisuuksia ja kiusannut niin, että uskalsin laittaa jopa kevättakin. Virhe. Iltasella viima iski ja lujaa, mutta onneksi oli auto ja lämmin vierustoveri.  Un voisin. Sydäntä lämmitti kuitenkin enemmän illan musikaalinen nautinto eli tunnelmallinen Simojoen Pekan "olohuonekeikka". Läsnäolo ja lämmin yleistunnelma iskivät, mutta samoin sanoma. Tuli seurakuntaikävä, jota ajattelin alkaa parantaa tässä myös.

Silmiä väsyttää, hämmentävää. Itsekuria pitäisi kyllä kehittää, sillä uni olisi tervetullut kaveri, ainakin aamu-minän mielestä. Hämmentävää tämä "vähän vielä" -fiilis, joka iskee aina iltaisin... Siksipä: puff. Olen poissa.

Ristiriitaista vai ei?

Tällä hetkellä tuntuu siltä että Kempton kutsuu jo vahvasti, mutta uskon että kuukauden kestävän joululoman aikana myös Helsinki vetää puoleensa. Fiilikset vaihtelevat siis varmasti molempien seuraavien biisien suuntaan.

Oih ja voih

Voi syksy ja ihana melankolia, joka jo 1600-luvulla tunnettiin (historian opiskelijan pakollinen huomio!). Tuo n. 6,66 tunnin kestoinen valoisa aika, joka yleensä tulee todistettua luentosalien ikkunoiden läpi, ei riitä pitämään sisäistä suomijurriani pirteänä. Onko siis mikään ihme että Spotify:sta kajahtavat useammin System of a Downin hevijollotukset kuin kesäisen pirteä Maria Gasolina?

Olen huomannut vuosien saatossa kuinka tiettyinä vuodenaikoina musiikkimakuni muuttuu ja esimerkiksi keväisin hakeudun Anna Järvisen tai Olavi Uusivirran pariin. Mitään jyrkkää rajaa (tyyliin huhtikuun vika päivä Zen Cafe ja toukokuun ekana päivänä vaihtuu John Fruscianteen!) ei tietenkään ole, mutta ilmojen vaihtuessa myös oma soundtrack muotoutuu uudenlaiseksi. Voi toki miettiä johtuuko tämä itse musiikista tai sen tyylistä vai siitä, että liitän tiettynä aikana kuuntelemiini biiseihin sen ajan kokemuksia.

Okei, pakko sanoa et heti kun kirjoitin tuon John Fruscianten nimen niin piti tietenkin heti ettiä joku biisi soimaan taustalle :D

Tänä syksynä (tai talveksihan se taitaa jo kääntyä) olen löytänyt uudestaan yläasteen suosikkini SOAD:in, mutta suosittuja ovat olleet mm. Dido, jonka toiseksi uusimmalta levyltä löysin monta uutta suosikkia, sekä ihan viime päivien perusteella Yann Tiersen. Tiersenin instrumentaalibiisit sopivat hyvin etenkin opiskelumusiikiksi ja olenkin esseiden naputtelun ohella kuunnellut hänen musiikkinsa lisäksi ruotsalaista Detektivbyrånia.

Olen huomannut että viime aikoina olen täällä julkaissut postauksissani lähinnä biisejä, ja useimmiten musiikki tuokin minut tänne. Ehkä jonkinlainen musiikkiblogi olisikin passeli, mutta toisaalta se kuulostaa vähän turhan vakavalta: ihan niin kuin pitäisi julkaista jotain viiltäviä syväanalyysejä ja pohtia syntyjä syviä. Kuuntelen musiikkia todella paljon, joka päivä varmaan useammankin tunnin ajan, ja useimmiten haluaisin jakaa niitä tunteita ja tunnelmia, mitä jokin biisi herättää. Tunteiden auki kirjoittamisen sijasta haluaisin kuitenkin että tunteet välittyvät sen biisin kautta.


Tämän kirjoituksen aikana on julmasti hyväksikäyttäen soitettu seuraavia kappaleita:

http://youtu.be/nwqL-wIIkDI
diippiä John Frusciante -kamaa (mukana myös Josh Klinghoffer, nykyinen RHCP-kitaristi)

http://youtu.be/rlj0Pt19fuA
Yann Tiersenin biisi, laulaja on Dominique A (live-versio Spotify:ssa parempi, laulajan soundi viiltävämpi)

http://youtu.be/XFkzRNyygfk
edellisen videon kautta päädyin sitten tähän :D Radiohead ja Creep. Ah tätä melankoliaa.

Kirjallista sivistymistä

Olen nyt tänä syksynä aloittanut uuden harrastuksen eli lukupiirin. Oikeastaan liityin jo olemassaolevaan kirjallisuuskerhoon eli mistään suuresta kulttuurin palon sytyttämisestä minua ei voi oikein syytää, mutta kuitenkin: on kiva lukea kirjoja ja lähes yhtä kivaa on keskustella niistä kuuman kaakaon ääressä kahvilassa.

Miettiessäni ensi vuoden alkuun jotain mielenkiintoista kirjaa luettavaksi, muistin oman vanhan klassikkohaasteeni jo lähes kolmen vuoden takaa. Silloin olin vielä lukiossa, mutta luettuja klassikoita oli kertynyt jo ihan mukavasti: 5/100 BBC:n listasta sekä 12/100 Keskisuomalaisen listasta. Mutta mikä onkaan tilanne nyt, kun ikää on jo kertynyt sen verran että se ei ole enää oiva tekosyy, jonka taakse piiloutua.

Pikainen tsekkaus tuotti seuraavanlaisen tuloksen: BBC 12/100 ja Keskisuomalainen 18/100. Kolmessa vuodessa olen siis BBC:n listalta jopa seitsemän ja Keskisuomalaisen listalta kuusi kirjaa. Osa on toki samoja - esimerkiksi Tuulen viemää ja Sieppari ruispellossa - mutta olen kuitenkin ihan ylpeä tuloksesta. On myös hauska miettiä missä tilanteissa kirjoja on tullut luettua: esimerkiksi Sieppari ruispellossa -kirjan luin lukiossa englannin kirjaesitelmää varten ja Tuulen viemää tuli luettua monen muun kirjan lisäksi kesätöissä kirkkoesittelijänä. Myös esimerkiksi Jan Guilloun Ondskan on jäänyt mieleen, sillä luin sen viime syksynä yliopistossa ruotsiksi Skönlitteratur-kurssia varten.

Listan tutkailusta oli nytkin hyötyä ja aionkin ehdottaa jatkossa lukupiiriin kirjoja tältä listalta. Esimerkiksi Sylvia Plathin The Bell Jar on jäänyt mieleen jo aiemmin ja päätyi nyt listalleni. Pieni kirjastoreissu olisi kuitenkin ehkä tehokkaampi keino, sillä siellä kirjojen takakannet myyvät ainakin minulle varsin hyvin mielenkiintoisia kirjoja.

Is this the end?

Mietityttää.

Syysviisuja, villasukkia ja teetä

(anteeksi, olen selvästi tylsä ihminen kun haluan puhua vain säästä ja vuodenajoista...)

Kyllä, syksy on saapunut niin mieleen kuin maahan. Ulkona hämärtyy kiihtyvään tahtiin, ilmassa on kolea tuulahdus ja jalat hakeutuvat (pienellä käsien avustuksella) villasukkiin kuin itsestään. Jollain tavalla se on haikeaa, mutta lopulta kuitenkin helpoitus. Kesä on lämpöä ja valoa, joita pitäisi imeä itseensä kaikin voimin, sekä niiden asioiden tekemistä, mitä talvella kaihoten kaipaa. Äh, en mä jaksaisi. Kun koko kesän ajan on ollut töissä, niin ne vähäiset tunnit kotona viettäisi mieluiten koneen ääressä ja neljän seinän sisällä eikä hilluen ulkona. Poikkeuksia toki on, mutta pääsääntöisesti huomaa kokevansa pientä kesämorkkista hienojen säiden tuhlaamisesta. Siksi syksy onkin niin mahtavaa aikaa: on enemmänkin kuin sallittua lämmitellä viltin sisällä teetä juoden ja polttaa kynttilöitä. Niin ja datailla.

Syksyssä on myös aina mukana ripaus uutta alkua, vähän niin kuin uuden vuoden alussa. Yhdistävä tekijä on takana oleva rilluttelu (vrt. kesän grilliherkut ja joulun suklaamättö), mutta koulutuksen suossa tarpovalle syksy on kuitenkin aina tuntunut merkittävämmältä. Itselleni varsinkin muutto isoon cityyn on sangen mullistava uudistus, joka tuntuu mukavan kutkuttavalta (ja öisin peiton alla liiankin jännittävältä, nyyhpyyh). On itse asiassa ihan mukavaa että muutin viime vuonna Ouluun, sillä olisi todella outoa muuttaa Kempan lintukodosta suoraan suureen Helsinkiin. Oulussa asuminen opetti ainakin sen että a) mamman apua saa helposti myös puhelimitse, b) hunajaa on todella hankalaa saada irti matosta ja c) että  pitää yrittää tutustua uusiin ihmisiin ettei ihan mökkihöperöidy. Näillä siis mennään ja varmasti hyvin pärjätään!

Lopuksi vielä syksyn tavoitelista:

• juo teetä
• polta kynttilöitä
• tee lapaset
• hengaile
• koeta olla jäämättä auton/bussin/junan/metron/hullun pyöräilijän alle

Syksyjä, hyvät ystävät!

How you doin'?

Njoo, anteeksi vain kaikki epileptikot ja migreeniin taipuvaiset edellisestä "kirjoituksesta": yritän jatkossa ilmaista itseäni ihan sanallisesti ja liikkumattomin kuvin noiden (ah niin jännittävien!) gif-animaatioiden sijasta. Muttas muttas, mitä voidaankaan päätellä noista triumfaalisista virtuaalituuletuksista? Kyllä, usean kuukauden urakka on ohi ja tuotti hyvin hedelmää, sillä ensi syksynä aukeavat Helsingin yliopiston ovet (huom, Porthanian pyöröovista puikkelehtiminen on yllättävän hankalaa, totesin pääsykokeeseen mennessäni – kielikuvalla on siis myös käytännöllinen aspekti!), ja maalaishiiri toivottavasti oppii kaupunkilaisen elkeitä ja muuttuu kosmpoliitiksi cityrotaksi.

Pääsykokeiden tulosten jännäämisen ohella olen raatanut enemmän ja vähemmän kesätöissä: kaiken kaikkiaan tänä kesänä työskentelen kahdessa työpaikassa yhteensä 10 viikkoa. Koululaisen kesälomat olisivat kai siinä ajassa hurahtaneet täysin, mutta tällaiselle kevään ajan lusmuilleelle tyypille, jolle pääsykoekirjojen lukeminen ei ikävä kyllä useinkaan käynyt työstä, on töiden tekeminen ihan hyödyllistä. Aikatauluihin tottuminen on hyvästä ensi syksyä ajatellen ja niin myös raha: isoon pahaan pääkaupunkiin muuttaminen pelottaa jo valmiiksi lompakkoani. Kaikki raha ei kuitenkaan ole sujahtanut kiltisti pankkitilille haudottavaksi vaan ostin taimitarhassa todellakin raadetuilla ja ansaituilla rahoilla itselleni uuden MacBook Airin. Tälläkin hetkellä teksti soljuu näppäimistölle kuin unelma ja iltapäivän hiljaiset tunnit kirkolla kuluvat mukavasti HIMYM:in parissa.

Tällä hetkellä siis olen töissä kirkon oppaana, mikä on ihan kivaa. Paikka ja työ ovat tuttuja, sillä olen ollut kahtena kesänä aiemminkin töissä täällä. Työ on mukavaa ja koostuu lähinnä turistien kanssa asioimisesta, mutta miinuksena on pitkä työaika (klo 10-18) ja tuhottoman runsas luppoaika. Kirjat ja tietokone ovatkin ehdottomia viihdykkeitä! Huomisen jälkeen olen ollut jo kolme viikkoa täällä ja tarkoituksena olisi jatkaa vielä neljä viikkoa lisää: elokuun alussa fiilis voi siis olla eri, sillä seitsemän viikkoa on todellakin kova sana. Onneksi yliopisto alkaa vasta elokuun viimeisellä viikolla, joten minäkin voin edes pari viikkoa nauttia kesästä. Muutto tosin taitaa jo painaa siinä vaiheessa kovaa päälle eli jää nähtäväksi kuinka paljon maltankaan vain olla...

Kappas, viimeinen tunti on jo alkanut ja taitaa olla aika katsoa päivän ensimmäinen HIMYM-jakso! Kova sana, sillä esim. eilen katsoin valehtelematta varmasti reilut kymmenen jaksoa, ainakin... :) Tällä vauhdilla neloskausi on pian katsottu – vapiskaa A&A, otan teidät pian kiinni!

Tuska.

ARGH, ärsyttää ja väsyttää samalla kerralla. Olo on kuin kastemadolla ja homma ei todellakaan toimi. Työpäivä pitkästä aikaa, mutta olen alkanut epäillä kaikkea: kannattaako historian opiskelu, olisiko minusta mihinkään muuhun kuin opettajaksi ja onko opettajan työ näin TYLSÄÄ. Tuntuu inhottavalta olla sijaisena kun tekee perus sijaishommia eli teettää itsenäistä työtä koneen tai kirjan ääressä. Puuduttavaa, tiedän, ja se ärsyttää suunnattomasti. Toisaalta en voi muutakaan, sillä oma tieto ei riitä filosofian tunneille ja Suomen sodat ovat autuaasti unohdettuja. Inhottaa tehdä hommat huonosti ja ennen kaikkea oppilaiden kannalta tylsästi, mutta ei ole muuta mahdollisuutta.

Pääsykokeisiin lukeminenkin laahaa ja olen hyvin usein ollut lähellä luovuttamista. Mitä turhia enää yrittämään kun peli on jo menetetty, eikä mulla muutenkaan mitään mahkuja olisi? Ei näin! Motivaatiota on pitänyt haravoida vähän sieltä sun täältä viime aikoina, mutta onneksi on vielä aikaa. Pitäisi vain saada raahattua itsensä useammin kirjastoon tai nuokkarille, sillä ne ovat sopivan virikkeettömiä paikkoja. Kotona kiinnostavat enemmän tv-sarjat, käsityöt tai muuten vain laiskottelu.

Mä putoan

Se sanoittaja, joka pukelsi ylläolevan kaltaisen iskelmähelmen paperilta äänitteelle ja sitä kautta myös minun päähäni, ei ole suosiossani tällä hetkellä. Sen lisäksi, että hän on tehnyt ärsyttävän viisun, joka jää päähäni jumiin loppupäiväksi (köh, yöksi...), antaa se myös epärealistisen kuvan putoamisesta, tai kuten minun tapauksessani kaatumisesta. Njoo, eri verbi eri merkitys, tiedän, mutta myös mainion kehno aasinsilta. Khej, taitaa aasi tippua rotkoon... KORJAAN: pudota!

Kuitenkin, olen siis viime aikoina ollut raivostuttavan usein kosketuksissa valkean, kostean ja vaarallisen liukkaan pinnan kanssa. Oli kyseessä sitten pyörätie taikka suihkun lattia, voin sanoa: ärsyttää! Tuntuu siltä että tuuri parantuu entisestään ja seuraava luiskahdus tapahtuu neljän pyörän päällä. Mikäs siinä, onhan siitä jo aikaa kun viimeksi mursin nimettömäni. Nyt sillä on sentään jotain suojaa.

Huokaus sentään. Huomenna on töitä (hih, sijaisen rankka työtahti on 7 tuntia kuussa - mutta palkkakin on sen mukaista...) ja olen vielä hereillä. Kello tosin on vielä armollisella päällä, mutta ei anna anteeksi kovin pitkää valveilla vetvomista. Siispä, öitä!

Long time no see

Jei, vuosi vaihtui ja edellisestä tekstistä on aikaa. Voisin toki vaipua epätoivoon ja haudata koko blogin bittiavaruuden suloiseen unohdukseen, mutta ei! Sinnittelen.

Joulukuussa tapahtui paljon kaikenlaista: muutin, stressasin tenttien kanssa, väänsin kirjallisia kidutustöitä viime hetkeen asti ja loppukuun harjoittelin laiskottelua. Nyt koen hallitsevani sen kelvollisesti ja vähän liiankin hyvin, sillä toimeen eli Suomen historian pikkujättiläiseen tarttuminen on entistäkin hankalampaa. Lisäksi pitäisi harjoitella äidinkielen kirjoittamista tekstitaidon ja esseen muodossa, mikä tuntuu - jos mahdollista - vieläkin hankalemmalta.

Äidinkielen yo-kirjoitukset kummittelevat muutenkin mielessä: mitä jos munaan yhtä pahasti kuin viime vuonna? Tällä kertaa ajattelin olla kuitenkin nöyrempi ja olen jo tarttunut opaskirjoihin. Tekstitaito kun todella on jokseenkin verrattavissa nuorallakävelyyn: ainakin minulle se on ollut aina vaikeaa ja suurin syy on ollut tiedon puute. Vastan abikurssilla sain tietää aivan oleellisia asioita, kuten sen, että tekstin oletetaan olevan tuttu lukijalle ja taisin vielä itse kokeessa olla hieman hukassa asioiden kanssa. Ylioppilastekstejä-kirjaset ovat avanneet tätä salattua maailmaa hyvin ja on ollut hyödyllistä huomata millaiset huomiot ovat hyödyllisiä. Opit ovat menneet jopa sen verran hyvin perille että olen alkanut tutkailla esimerkiksi uutisia tekstitaidollisten silmien läpi ja miettinyt millaisia retorisia keinoja niistä löytyy. Kenties minusta sittenkin sukeutuu kriittinen lukija!

Vaikeaa on kuitenkin tasapainotella kirjoituksiin ja pääsykokeisiin lukemisen kanssa, sillä luovutan edelleen niin helposti. Jos puheen tyyliseikat eivät kerralla aukene, siirryn suosiolla tetriksen tai jonkun muun aivottoman pelin pariin eikä historian lukeminen tule kuuloonkaan. Tiedän, typerää ja laiskaa, mutta niin helppoa. Pääsykokeisiin lukiessa iskee myös helposti ahdistus lukemisen määrästä: tuhansia sivuja vielä jäljellä. Tällaisiin epätoivon hetkiin tepsii kuitenkin pilkkominen ja selkeiden tavoitteiden asettaminen: tammi-helmikuussa Suomen historiaa, maalis-huhtikuussa maailmanhistoriaa ja toukokuussa kertaamista. Toisaalta tällaisia suunnitelmia täytyy noudattaa, koska muuten hommat kasautuvat ja lopulta kosahtavat. Motivaatio pitää siis hyväksikäyttää silloin harvoin kun se käy kylässä ja muuten vain tyytyä puurtamaan. Noh, helpommin sanottu kuin tehty kieltämättä.

Tällaisen motivaatiopuheen jälkeen täytyy kyllä tehdä kerrankin niin kuin itse sanoo ja siirtyä sängylle lukemaan. Toivottavasti tuo ovela katti, joka kerällä makoilee sikeässä unessa, ei saa minua mukaansa unten maille.

Normipäivä

Tämä päivä tuntui aivan sunnuntailta mutta kappas, sehän olikin maanantai! Syynä on lukujärjestykseni, joka vaihtelee siten että joko maanatai tai keskiviikko on vapaapäivä täst'edes. Mahtavaa! Täysin yliopistovapaata päivää en kuitenkaan saanut sillä meillä oli alumni-ilta.

Almuni-ilta oli tosi mukava kokemus, vaikka: a) en aio jatkaa ruotsin opintoja, b) se alkoi klo 16 ja kesti kuuteen saakka. Käytännössä saimme siis kuulla neljän entisen pohjoismaisen filologian opiskelijan kokemuksista valmistumisen jälkeen ja etenkin työelämästä. Tällaiselle tulevaisuudestaan epävarmalle oli todella hyödyllistä kuulla ihan käytännön kokemuksia ja ennen kaikkea se oli mielenkiintoista. Hauska kuulla miten elämä vie eikä noudata omia suunnitelmia ja miten asiat kuitenkin rullaavat kohdalleen. Sattumaa vai johdatusta..? Niin ja tietenkin, tärkeimpänä kaikesta: saatiin eväitä (hedelmiä, mehuja, karkkia)! :D

Hämmentävää (ja ikävää) on muuten se, miten vähän olen tänne viime aikoina kirjoitellut! Vaikka elämässä tapahtuu (noh, ei kauheasti mutta jotain kuitenkin) ja muutoksia on tapahtunut ei kirjoittaminen tunnu niin luontevalta. Ehkä syy on ajanpuute tai inspiraation puute, yhdessä vaiheessa se ainakin oli kameran puute. Nyt olen kuitenkin aivan tarkoituksellisesti pyrkinyt kuvaamaan paljon "jotta voisi sitten blogiinkin laittaa jotain", mutta ei, ei se vain onnistu. Pitäisi varmaan siis haastaa itsensä ja ryhdistää tätä blogia pikkuhiljaa. Nooh, pitää katsoa jaksaako... ;)

Seuraavaksi fiiliksiä lokakuulta (ja hitusen marraskuultakin), ihan kuvamuodossa. Enemmän kuin sata sanaa ja sillai! ;)

Käytiin Ruotsissa! (Haaparannalla, krhm...)

Perhepotretti :)

Kitty on viikon ajan mun vieraana ♥

Torttuhirviö (pikkujoulut vol.1!)

Pikkujoulut vol.1

Requiem

Korkeasaari keväällä, karhut heräilevät

Kesä kuluu ja lyhenee lyhenemistään, melkein yhtä nopeasti kuin tiimalasin hiekka Aliaksen tiimellyksessä. Päivämäärät, joita on pyöritelty kalenterissa ja mielessä ovatkin jo historiaa. Kohta koittaa the Trip, reissu joka on ajatuksissa ollut hamassa tulevaisuudessa, mutta Stenvallin ankkakalenterin mukaan koittaa jo kolmen viikon päästä (!!!!!). Nyt kyllä hämmentää ja sekoittaa päätä ihan järjettömän iso kauha!

 Noh, eipäs taas aloiteta tuosta reilistä pälättämistä vaan siirrytään vaihteeksi kirjoihin. Tai siis töihin: olen nimittäin aloittanut kesätyöpaikka no. kakkosessa eli kirkkoesitelijänä Kempan kirkolla. Työnkuva on leppoisa, mutta ei pelkkää tyhjänpanttina istuskelua. Ensimmäisenä päivänä kävijöitä oli huikeasti, melkein yksi seurue per tunti ja aamulla jopa bussillinen saksalaisia. Kirkkokierrokselle ja nippelitiedoillani pätemään en kuitenkaan päässyt kuin yhdelle suomalaiselle pariskunnalle. Oli mukava huomata, että en unohtanut tärkeitä faktoja tai munannut muutenkaan pahasti. Työ on siis kivaa, mutta vapaa-aikaa jää paljon ja se ärsyttää kovasti, jollei ole tekemistä. Mulle mahtava ajantappokeino on kirjojen lukeminen, mistä päästään siis ihan alkuperäiseen pointtiini.

Ajattelin siis koota listan kirjoista, jotka haluaisin lukea. Aikarajaa en halua asettaa, mutta kirjojen määrän asetan viiteenkymmeneen. Lisäilen varmaan listan omalle sivulleen tohon otsikon alle, sillä muokkailen sitä sitten ajan myötä kun olen kirjan saanut luettua.

Blah, iski väsymys. Pahoittelen. zzzZZZzzZZZzzz..

ps. uudella pmmp:n levyllä on pari täysosumaa. Kuunnelkaa.

Kaikki Veneeseen

Kun kaikki ovat veneessä, niin kaikki on hyvin. Onhan se nyt paljon mukavampaa kun kaikki ovat veneessä ja kun kukaan ei jää sen ulkopuolelle. Sitten veneestä käsin voidaan vaikka yhdessä kalastaa tai tehdä jotain muuta mukavaa.
No jätetään veneen spekulointi sikseen, ja keskitytään olennaiseen, eli minuun. Minulla oli tänään niin hullun mahtavat synttäribileet että ei mitään rajaa. Oli mukavaa kun talo täyttyi iloisista ihmistä, joilla vaikutti myös olevan oikein mukavaa. Kohta tämäkin ilo kuitenkin loppui ja vieraat poistuivat kalkonniemeen. Sitten minä aloin tekemään erityisen jänniä juttuja. Mutta niistä ei kerrota nyt. Lopulta tärkeintä oli, että kaikki olivat veneessä ja muurahaiset olivat päällekkäin siellä ladossa.
Jottei tästä tulisi liian sekavaa kerron nyt hieman alkuviikon tapahtumia maanantaista lähtien. Maanantaina ymmärsin, että muumit ovat hyvä sarja. Katsoimme niitä äitimme kanssa ruotsiksi. Tiistaina kävin hieman kirpparilla. Sieltä ostin hienon leningin ja tossut. Tiistaina oli sitten siivouspäivä. Ajattelin siivotessani koko ajan anniinaa, ja ihmettelin hänen käsittämätöntä siivoiusvimmaansa. Torstaina sitten olikin vapaapäivä. Silloin olin juliuksen kanssa. Nyt onkin sitten perjantai, ja minusta elämä on mukavaa.
Noniin ehkä tämä nyt riittää. Ja ainiin Aapo on muuten tosi kiva!

Let the sunshine in!

Otsikko on jokseenkin ironinen, sillä nyt on YÖ ja talvi (aurinko heittää heipat jo ennen neljää päivällä), mutta minkäs sille voin että viljelen tuollaista lausetta t-paidassani näinä aikoina?

Tänään mm. survottiin kurdeja ja katottiin starbawars'sia. Oli jo aikakin saada aikaiseksi katsoa nuo elokuvamaailman kaksinkertaiset avaruusräiskintätrilogiat ihan peräkanaa. Samalla saattoi kutoa kalajokea eteenpäin, vain huomatakseen että taas se kavennus tuli liian aikaisin. Höh, ihan sukka tulossa, sanon mitä sanon! >:(

Nyt kello on jo ihan liian paljon ja uni silti kaukana, kattikin jo mulkoilee mua sillä ilmeellä että pitäisi jo painua pehkuihin. Hähhää, enpäs mene. Ainakaan hetkeen, tai toiseen, jumittelen blogimaailmassa ja tutkiskelen uusia jänniä löytöjä. Pitkästä aikaa osui kohdille sellainen pientä kaunokirjallisuudellista helmeä vastaava yksilö ja oli pakko lukea se melkein läpikotaisin. Mietin myös samalla (tai oikeastaan vessassa meikkejä putsaillessani, vessatauot on mulle aina suuria oivallushetkiä!) mikä tekee blogista oikeastaan niin mielenkiintoisen, että se kiinnittää jopa satojen ihmisten mielenkiinnon. Tällainen loistotapaus koostuu mielestäni sopivasta ja kiinnostavasta kuvamäärästä ja -kokonaisuudesta, hauskoista ja ajatuksellisista teksteistä ja ennen kaikkea siitä ihmisestä joka niitä ajatuksiaan naputtelee esiteltäväksi. Se on se persoona, joka paistaa sieltä kaiken alta ja kannattelee koko komeutta.

Hmph, oon todellakin viettänyt hiljaiseloa ihan huomaamattakin viime aikoina ja etenkin tässä viimeisen kuukauden sisällä. Jotenkin nuo kirjoitukset vain ulottavat limaiset lonkeronsa kaikkialle tai ainakin pään sisälle (plus ovat oiva syyllinen kaikkiin mun ongelmiin muutenkin) ja silloin kun ei ole kirjassa kiinni tulee suuri omantunnontuska jos yrittääkin tehdä muuta. Joten pian sitä huomaakin katsovansa jo päivän kolmatta Täykkäri-jaksoa ja kellon olevan jo sen verran että aamulla tuskin kerkeää edes syödä ennen heräämistä. Sellaista kokopäiväkoomailua vaan, josta ei todellakaan ole mitään sanottavaa, puhumattakaan siitä että jotain kiinnostaisi lukea sellaisesta. Nyt olen kuitenkin saanut latailla vähän poiskulunutta puhtia ja samalla tehtyä jopa jotain hyödyllistäkin. HI01 on jo kaluttu aikalailla, enää viisi vastaavaa jäljellä (tällaisen kylmän faktan kirjoittaminen saikin kaiken innon ja energian häipymään taas talviteloille...).

Huomenna, jos luoja suo ja vr myy liput, olen matkalla kohti kotoista kotia, jota ihmeekseni vähän ikävöin. Ekana ehkä todellakin halaan ihanaa Helmi-kattia ja kaipailen kummallista kyllä hiihtoladulle (näen itseni sivakoimassa sitä kolmen kilsan latua termari täynnä kuumaa kaakaota ja itsetehtyä pullapitkoa selässäni repussa kiikkuen, mmm....) Mukanani tuttuun ja turvalliseen Kemppatowniin tuon ainakin yhden täyteen ahdetun kassin ja luultavasti pari enemmänkin, mutta myös jotain yllättävää ja varsin kivaa. Siellä pohjoisemmassa päässä majapaikkaansa vielä pitävät voivat siis valmistautua henkisesti lauantaista eteenpäin, tykkäätte varmaan tekin tästä... ;)

Nyt. Sänkyyn. Mars. Must. Sleep. Zzzzz...


// niin ja ei kuvia, mä ja ÄksönMacson ei tulla vielä toimeen niin hyvin.

Mina önskemål

Kaiken väsymyksen (ja hyvin lyhyiden yöunien jälkeen) ei jaksa tehdä oikein mitään. Paitsi katsoa Gleetä, juoda lakritsiteetä ja suunnitella lahjatoiveita. Jotka ovat itse asiassa aika vaatimattomia, vaikka itse sanonkin. Oikeastaan osa oli melkein väkisin keksittyjä tai yleisesti ottaen tärkeitä pakkohankintoja.

Siis, toivoisin siis ainakin kelloa meidän keittiöön. Ei ole oikeasti surkeampaa lamppua olemassa, leipominen ja ruuanlaitto tuolla on aika hämyä. Tää kuuluu niihin oikeasti tärkeisiin asioihin, joita ei vain tunnu muuten saavan. Alla oleva kuva kertoo toiveestani käydä joulukirkossa, just sinä oikeana joulupäivänä. Tänä vuonna ajokortti saatta olla ratkaisu aikaisempien vuosien ongelmaan, sillä emme ole lähelläkään kaupunkia ja läheiseen kappeliinkin on piitkä matka. I ♥ auto. After Eightejä ja Piparisuklaata on turha selittää, c'est parfait.

Haluaisin myös Historia-lehden vuositilauksen, sillä hissa kiinnostaa mua paljon ja olisi kiva saada lukea tätä lehteä etenkin kotioloissa ja saada oheistietoa kirjoituksiin. Eikä maksa niin hirveästi kun siinä on joku erikoistarjous. Oikealla ylhäällä oleva kuppi on vähän tällainen ylimääräinen toive, mutta kiva lisä mun mustavalko taiga-kokoelmaan. Se on siis Marimekon muki, olis kiva siemailla teetä tuollaisesta kupista.

Viimeisenä ja ehdottomasti mun ykköstoiveena on Don Rosan mestariteos Roope Ankan elämä ja teot 1&2. Niin täydellinen asia mun joulupäiviin että oikeasti aaah.

I'm speechless.

Psst, viime joulun toiveet

"Ookko tiiraillu tipuja?"

Miehet on moukkia ja kynttilät kivoja. FB on jännääkin jännämpi keppostelupaikka ja änäri on tunnelmanlatistaja.

Kaikkea sitä oppikiin.

Mietin vaan...

että...

• kuinka monta teekuppia voi juoda illalla, että saa kuitenkin lopulta untakin?
• onko tässä minun nahjustamisessa jotain järkeäkin?
• onko äidinkielen kirjoitustehtävien pointtina oikeasti pohtiakin asioita vai esitellä kirjoittajan oikeinkirjoitustasoa?
• miksi asioita ei voi tehdä etukäteen?
• onko tiedonjano loppumaton?
• missä mun silmälasit on?
• heräänkö mä kouluun huomenna?

Vastauksia näihin kysymyksiin odotetaan tämän yön, huomisaamun ja loppuelämän aikana.

Christmas eve

Täytyy sanoa, että tämä joulu on hyvin ainutlaatuinen. Se ei sykähdyttänyt lahjoillaan ja ihanalla tunnelmallaan, se aika ei ehkä palaa enää koskaan. Mutta se antoi todellakin ajattelemisen aihetta.

Aattoni meni siis aika kehnosti, en oikein ollut sillä fiiliksellä liikkeellä, että rauhallinen perhejoulu istuisi minulle. Tai pikemminkin sitä olisin juuri kaivannut, mutta muilla tuntui olevan eri meininki. Noh, suurin syy oli kuitenkin oma rauhattomuus ja tyytymättömyys, joka jatkui ihan aattoillan loppuun. Yöllä hiivin pesuhuoneen nukkumapaikastani noin puolentoista tunnin puhelun (ei oo mitään verrattuna viime joulun 5h puheluun :D) olohuoneeseen, jossa viimeiset valvovat yksilöt, eli äiti, veljet sekä eno, juttelivat erinäisistä asioista. Jäin kuuntelemaan siihen asti että äiti ja eno laittoivat nukkumaan, mutta jäin sitten juttelemaan veljien kanssa.

Juteltiin aika laajalla skaalalla, lapsuusjutuista, uskonnosta, perheestä, sukulaisista, omista elämistämme yms. Ja se oli jotain niin uutta! Mä en ole koskaan jutellut noin paljoa mun veljen kanssa (toinen laittoi nukkumaan varhaisessa vaiheessa) ja sain ajatuksen aihetta etenkin perhettä koskeviin juttuihin. Puhuttiin myös aika pitkään mun uskosta ja uskonnoista yleensä, mikä oli vähän epämääräistä, mutta mielenkiintoista ihan molemmin puolin varmasti.

Me aloitettiin jutteleminen joskus kolmen aikaan ja lopetettiin puoli seitsemältä. Sen jälkeen oli aika sekavaa laittaa nukkumaan. Soitin vielä tyypille, joka oli just menossa joulukirkkoon (jonne itsekin olisin mennyt jos olisi ollut kyyti).

Mun lopputulos oli se, että elämä on ihan hemmetin vaikeaa. Ja sit nukahdin.